maanantai 26. kesäkuuta 2017

Maisema katsoo takaisin


Maisema katsoo takaisin
Landscape gazes back
Ландшафт тоже смотрит в тебя
Maastik vaatab vastu
40 X 50 cm, akryylit kankaalla

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Ilmar Laabanin runoutta


Ilmar Laaban (1921-2000) oli runoilija, kääntäjä ja kriitikko, joka pakeni Virosta Ruotsiin vuonna 1943. Laabanin ensimmäinen runokokoelma Ankruketi lõpp on laulu algus (Ankkuriketjun loppu on laulun alku) ilmestyi vuonna 1946. Teosta pidetään ensimmäisenä surrealistisena virolaisena runokokoelmana. 
Kääntelin huvikseni muutaman runon kyseisestä teoksesta suomeksi. Jälki ei välttämättä meikäläisen kielitaidolla ole ammattimaista, mutta ei se mitään. 


Revontulten säädyllisyys

Lakeudella
jota reunustavat saippuakuplakalliot
kiemurtelee polkumme
kantaa kevättä ja syksyä kolikkona taskussa
tunnistaa sisälmyksensä pilvissä
nauraa
revontulten säädyllisyys suonissa

Minä juttelen rintojesi kanssa
sinun toivosi silittää hiustani
villiruusu
sen kukat ovat tuulen uskolliset silmät
ohi mennessämme kosketamme sitä
kuin seuloisimme läpi sormien
unihiekkaa

Maa allamme on vapaa
loputtomasti läsnä tässä hetkessä   
jossa tunnustaa merelle totuuden 
vaeltaa 
oikeudenmukaisen auringon
ja varjojen lempeän hulluuden vuorottelussa
mehiläisensurina

Me katoamme
aamuruskon onttoihin veistoksiin
ja ilmestymme keskipäivällä jälleen
juoda iltojen verta olla onnellinen
tähtien puuskassa
jokeltelee
hauras kasvimainen lapsemme

Ripaus lunta horisontin ripsillä
halaus
kuin myötävirtaan lipuva vene
sinun aivosi on minun sydämeni minun sydämeni sinun suusi
maasto hengittää
sisiliskot siksakkaavat ympäriinsä
haaleat salamat kivitaivaalla

Liekkien ihonväri muuttuu
suuri järvi
jossa kalojen kunnia on kirjailtu lippuihin
katselemme maagista hiiltä kämmenessäsi
kuiskimme
taaempana metsä räpyttää siipiään
yhäti

Me rakastamme toisiamme kauan
vuosien pihlajat punertamassa pientareella
kauan kauan
muistaaksemme
sinä hyvin kauniina ja päivänpaisteisena talvipäivänä
jona kuristamme toisemme
ollaksemme ihmisiä


Albert Einstein

Olla pidempi kuin elämä olla rautakahle levällään
ajan lonksuvalla sohvalla, jalat yli yhden reunan
jalat syntymättömyydessä sikiön hymisevä laulu
napanuora lipunnaruksi kyyhkyjen hämärälle
kalansuomulipulle, pää yli toisen reunan
pää kuolemattomuudessa sarastuksen kitkerä oopiumi
tilan äänetön myrsky pylväs otsalla

Nauraa yli yön nauraa yli päivän
kourassa savupiippushakkinappulat silmä joen pohjassa
jalka metamorfoosien portailla, kuulo tunkeutuu
läpi kalenterin sivujen nauraa kesän yli
nauraa talven yli puilla on petojen ydin
tulivuori sylkee jäätä, lapsen rakkaudettomat silmät
isän luinen nenä äidin pilveenmennyt suu

Olla pidempi kuin elämä olla lyhyempi kuin elämä
jahdattu ei saa jahtaajaa kiinni
vankilan lentävässä labyrintissä
syntyä ennen kuolemaa syntyä jälkeen kuoleman
sormet liekehtivät ripsiksi
nähdä kaikki nähdä kaikkien puolesta


Mä hajoan laajalle...

Mä hajoan laajalle yli pöytäni
mä hajoan laajalle yli lakeuksien
mä hajoan laajalle yli elämäni

Substanssini on niin harva
että sen väleissä syttyvät
pikkuiset hämärät tähdet

Niin kevyenä luistelee minussa aika
unesta kuolleeksikylmenneellä luisteluradalla
että sureva taustamusiikki
on ikuisesti myöhässä siitä

Mä kasaannun taas keskellä hiljaisuuteni kaaosta
mä kasaannun taas itsemurhan auringossa
mä kasaannun taas itsesynnyn kuussa

Saari joka on ahminut meren
saaren sydämessä pylväs
kaloista ja hylyistä ja merilevästä

Pylväs kuin uhkaava avain
saaren lonksuvassa lukossa
savupilvenä pylvään yllä
minun piakkoinen kostoni


Hermafrodiitin ruokalista

Perhossiipinen ankerias
Omena maalattu täyteen kissanluurankoja
Viinassa liotettu marmoripylväs
Kuunvarjostus sianpään suussa
Kahden keitetyn munan tasapaino
Viimeisen Tuomion vaakakupeissa

Perhossiipinen ankerias

Pilvi kantaa sulkahattua
jonka reunalta varisee jyviä
koivunlatvassa roikkuu uneksiva jalka
etanoita ryömii sateenkaarella
yli jonkinhuulisen rotkon

Omena maalattu täyteen kissanluurankoja

Pimeys hiusten alla
voideltu syntymien öljyllä
sumu tornin ympärillä
kiskoo pensaista liekkejä
laulaa lutikan laulua

Viinassa liotettu marmoripylväs

Susilla on jumalten viikset
kattojen huuto kärpässienten hiljaisuus
kukka-naiset lumijäsenineen
mutta tähtien haju kerjäläisen takissa
mutta näyttelijä läpinäköistyy erämaassa

Kuunvarjostus sianpää suussa

Lapsella steariinisormet
sonni hämähäkinverkossa
laivoja lipuu läpi unen
jota nukkuu asuurinsininen leipä
onnesta naksuvalla pöydällä

Kahden keitetyn munan tasapaino
Viimeisen Tuomion vaakakupeissa

Kalan päällä loimuava takki
maito virtaa kivien suonissa

Kuu yhdeksi aurinko toiseksi rinnaksi
keidassuon sininen neitsyt


Katukuva vainoharhaisesta kaupungista

Näe tämä kuivattujen ihmissilmien kauppa
samalla kun sen näyteikkunan mustasäröinen ruutu
hulmusi suhisten kuumassa puuskassa
avasi sen juhlallisella hymyllä
hetki ennen auringon pimentymistä vastasyntyneitten rähmässä
alasti kiiltelevä karvaton poliisi

Lippu liehuu palavan käymälän katolla
vanha peltiseppä kaluaa salaa
sadevesiputkessa hirtettyä tyttölasta
omaa kalkkikiveä kitalaen varjossa
kuuntele niiden pelokasta huohotusta
jotka liimautuivat talon seiniin iltakävelyllä
aavista niitä kuiskaamassa sekaisin
epätoivossa odotetusta öisestä lentoonnousustaan

Turhaan odottaa kerjäläinen maksua 
savupiippuunhehkuneesta viserryksestään
kuulijoitten korvat kuultavat läpi unohduksesta
heidän vaahdollaan ejakulaatio
valuu julmasti vilkkuen yli linnunradan
hylätyn halauksen yllä

Seiso jalat kainalossa keskellä katua
eläimiä vyöryy molemmiltapuoliltasi ohi
pieniä valkoisia pahantahtoisia
pitkin selkärankaasi kiipeää johto
hypäten nikamalta nikamalle
nyt se on livahtanut kurkunpäähäsi nyt se mataa kielenpäälläsi
uhkaavasti vaieten pysähtyy kulkue
tahdot pyytää anteeksi mutta suusta purskahtaa virta
eläimet alkavat savuta käry nousee pilviin
ylhäältä korkeasta raatihuoneentornista
nuori kiharatukkainen kaupunginjohtaja
oksentaa alas sirossa putouksessa
lasinkirkkaalla valittamattomalla äänellä