Kasvit elävät samanaikaisesti maan päällä ja sen alla. Juurien
asuttama maanalainen maailma jää katseelta piiloon, minkä vuoksi se on vieras
ja huonosti tunnettu. Huomio kohdistuu yleensä yksinomaan kasvin maanpäälliseen
osaan eli versoon. Jokainen tietää kuitenkin ainakin sen, että juurien avulla
kasvi ottaa vettä ja ravinteita ja kiinnittyy maahan. Arkisessa puheessa juuria
käytetään usein vertauskuvana, joka liittyy kulttuuriin, perinteisiin ja
alkuperäisyyteen. Ihminen saattaa kuihtua henkisesti, jos hänet revitään
väkisin irti kulttuurista, johon hän on juurtunut. Latinan sana cultura merkitsee viljelyä, joten voisi
ajatella, että ihmisiä viljellään kulttuurin maaperässä. Mutta ihmiset sikseen,
tässä kirjoituksessa on tarkoitus keskittyä kasveihin.
Kasvit näyttävät ihmisen silmään täysin liikkumattomilta
ja passiivisilta olennoilta, jotka eivät ole juuri kiveä kummempia. Liikkeet
tulkitaan elon merkeiksi, ja kasvit vaikuttavat elottomilta, koska niiden
liikkeet ovat yleensä liian hitaita havaittaviksi. Passiivisuus on kuitenkin harhaa,
sillä kasvit tarkkailevat ympäristöään hyvin aktiivisesti ja reagoivat monin
tavoin sen muutoksiin. Paikoilleen juurtuneiden kasvien täytyy kyetä
havainnoimaan ympäristöään poikkeuksellisen tarkasti, koska ne eivät voi
muuttaa toiseen paikkaan tai pääse pakoon uhkatekijöitä. Herkkyys ympäristötekijöille
on elintärkeää selviytymisen kannalta.
Kasvit reagoivat
muun muassa ravintoon (valo, kivennäisaineet, vesi), mekaanisiin ärsykkeisiin,
ilmankosteuteen, maaperän rakenteeseen, lämpötilaan ja kemiallisiin
yhdisteisiin. Ärsykkeiden voimakkuus, suunta, intensiteetti ja
erityisominaisuudet vaikuttavat kasvin reaktioon. Kasvit havaitsevat myös
bioottisia eli toisten eliöiden aiheuttamia signaaleja kuten naapurikasvien,
kasvinsyöjien, yhteistyökumppaneiden ja taudinaiheuttajien läsnäolon. Kasvin
täytyy päättää, miten se reagoi ympäristön moninaisiin ja samanaikaisiin
ärsykkeisiin. Tietyn lajin kasvit eivät reagoi mekaanisesti samoihin
ärsykkeisiin aina samalla tavalla, vaan reaktiot ovat yksilöllisiä jopa
kloonatuilla kasveilla.[1] Juuret
ovat avainasemassa, koska niiden avulla kasvi hankkii suurimman osan omaa
tilaansa ja ympäristöään käsittelevästä tiedosta.
Juuristo
levittäytyy yleensä huomattavasti laajemmalle kuin kasvin maanpäällinen osa.
Esimerkiksi rukiin juuret voivat valloittaa noin 130 kertaa suuremman alan kuin
sen maanpäällinen osa.[2] Juurten
kärjissä sijaitsevissa kasvuvyöhykkeissä eli meristeemeissä on jokaisessa oma
autonominen komentokeskuksensa, joka säilyttää juuren kasvun aikana hankitun
tiedon, päättää juuren kasvun suunnasta ja tekee yhteistyötä juuren muiden kärkiosien
kanssa. Rukiilla voi olla satoja miljoonia kasvuvyöhykkeitä, mutta puilla niitä
on paljon enemmän, ainakin useita miljardeja.[3]
Kasvin
maanpäällinen osa aistii valoa ja tunnistaa valon laadun aallonpituuden
perusteella. Myös juuret ovat herkkiä valolle, mutta toisin kuin verso, ne
eivät pidä valosta vaan pyrkivät kohti pimeää.[4] Maissin
juurilla tehtyjen kokeiden perusteella juuret kykenevät tekemään jopa haastavia
u-käännöksiä, jos ne stressaantuvat valosta ja pyrkivät välttelemään
valonlähdettä.[5]
Pimeässä ja maan
alla juuret voivat helposti kasvaa painovoimaa vastaan. Juuren kärki liikuttaa
itseään aktiivisesti ja etsii vapaata tilaa, jonka se pystyy selvästi
aistimaan.[6] Jos
juuri törmää vieraan yksilön juuriin, se lopettaa kasvamisen. Juuret pitävät
tilasta, jota muut kasvit eivät ole miehittäneet, ja pyrkivät kasvamaan
poispäin kilpailijoistaan.[7] Juuren
kärki on herkkä kosketukselle.[8] Esteeseen
kuten kiveen törmätessään juuri koittaa kiertää sen. Juurenhuntu on juuren
uloin osa, joka peittää hattuna kasvuvyöhykkeen ja suojelee sitä.
Juurenhunnulla on monia aistimellisia kykyjä, ja ilman sitä juuri ei kykene
tekemään tutkivia liikkeitä.[9]
Kapillaariputkessa kasvatettu maissin juuri tutkii ympäristöään
spiraalimaisin liikkein. Putkesta päästyään se jatkaa kasvuaan vapaassa tilassa
kiemurrellen tai ryömien. Valolle altistettujen eri kasvien juurten liikkeet
ovat niinikään spiraalimaisia niiden etsiessä reittiä pois valosta. Spiraaliliike
on tehokas tapa tutkia laajaa aluetta, ja sitä tavataan myös eläinmaailmassa.
Esimerkiksi joidenkin hyönteisten ja lintujen lentoradat ovat spiraalimaisia
silloin kun ne etsivät pesäänsä. Myös sokkona liikkuvat ihmiset kulkevat
spiraalimaisia ratoja tutkiessaan ympäristöään.[10]
Kasvin juuret
liikkuvat kohti ravintoa ja välttelevät niille myrkyllisiä aineita kuten kaikki
eliöt aina yksisoluisista elämänmuodoista lähtien. Juuret ”maistelevat”
maaperää etsiessään ravinteita, ja niiden kemiallisia yhdisteitä tunnistava
makuaisti on hyvinkin herkkä. Juuret kykenevät paikantamaan ravinteet tarkasti,
vaikka niitä olisi vain niukasti tarjolla. Lisäksi ne kykenevät mittaamaan
maaperän kosteuden ja tunnistamaan myös kaukaiset veden lähteet.[11]
Kasvit saattavat
kyetä aistimaan myös ääniä - ainakin äänet voivat vaikuttaa kasvin kasvamiseen
ja fysiologiaan. Eräässä tutkimuksessa lituruoho altistettiin 200 hertsin
äänelle, ja juuret alkoivat kasvaa ääntä kohti.[12]
Sienijuuriverkosto luo
yhteyksiä kasvien välille
Valtaosa luonnossa kasvavista kasveista verkostoituu maan
alla sienten kanssa. Kasvin juuren ja sienirihmaston muodostamaa toiminnallista
yhteenliittymää kutsutaan sienijuureksi eli mykorritsaksi. Erään arvion mukaan
95 prosenttia kasviheimoista muodostaa sienijuuria.[13] Metsämaa
on täynnä sienijuurisienten rihmastoa - grammasta maata sitä löytyy jopa 500
metriä. Sienijuurisienten lisäksi kasvien juurissa elää tummaväliseinäisiä
sieniä, joilla arvellaan olevan samanlaisia tehtäviä kuin sienijuurisienillä.[14]
Kasvin ja sienen
symbioosissa eli yhteiselossa sieniosakas saa isäntäkasvilta sen yhteyttämällä
tuottamia sokereita ja muita hiilihydraatteja. Vastapalvelukseksi sieni auttaa
kasvia ravinteiden- ja vedenotossa sekä suojaa sitä taudinaiheuttajilta ja
tuholaisilta.[15]
Lisäksi sieni sitoo kasvin juuristolle haitallisia raskasmetalleja ja vähentää
maaperän myrkyllisyyttä.[16] Jotkin
kasvit muodostavat symbioottisia suhteita myös bakteerien kanssa. Esimerkiksi
lepän juurissa on juurinystyröitä, joissa elää typpeä sitovia bakteereita.
Kasvin ja sienen
symbioottinen suhde mutkistaa perinteistä kuvaa, jonka mukaan kasvi ottaa
juurien avulla maasta ravinteita. Sienijuurelliset juuret kuten puun
lyhytjuuret eivät ota itse maasta ravinteita, vaan saavat ne sienirihmaston
kautta. Suomen metsissä kasvavista puista useimmat muodostavat niin paljon
sienijuuria, että sienijuurettomien juurenkärkien löytäminen voi olla hankalaa.
Mahdollisia sienikumppaneita on suuri joukko, ja kullakin niistä on omat
erityisominaisuutensa. Yhdellä männyllä voi olla samanaikaisesti sienijuuria
kymmenien eri sienilajien kanssa.[17]
Kaikki sienet
eivät ole ystävällismielisiä kumppaneita. Osa sienistä on taudinaiheuttajia,
jotka haluavat käyttää juuren ravinnokseen ja tuhota sen. Kasvin pitää kyetä
tunnistamaan, millaisissa aikeissa sieni lähestyy sitä. Tunnistaminen
edellyttää juuren kärjen ja sienen välistä kemiallista vuoropuhelua, jossa osapuolet
lähettävät toisilleen signaaleita ja tulkitsevat niitä.[18]
Kasvit erittävät
juuristovyöhykkeen maaperään aminohappoja, hiilihydraatteja, kasvilimaa sekä
toissijaisia aineenvaihduntatuotteita, joihin kuuluu muun muassa orgaanisia
happoja, flavonoideja, tanniineja, terpenoideja, alkaloideja ja fenoleja.
Kaikkiaan toissijaisia aineenvaihduntatuotteita on tunnistettu yli
100 000. Juurten eritteillä on moninaisia vaikutuksia maaperään, ja niillä
on erityisrooli kasvin ja sen ystävien, vihollisten ja kilpailijoiden välisessä
kommunikaatiossa. Kasvi myös torjuu eritteiden avulla kilpailijoita,
kasvinsyöjiä, taudinaiheuttajia ja loisia. Symbioottisen suhteen muodostumiseen
liittyy toissijaisia aineenvaihduntatuotteita.[19]
Sienet voivat
yhdistää eri kasvi-isäntien juuria toisiinsa ja luoda verkostoja, joissa kulkee
ravinteita ja viestejä. Kasvit kykenevät tunnistamaan, miten läheistä sukua
naapurikasvit ovat. Useissa tutkimuksissa on saatu vahvaa näyttöä sen puolesta,
että tunnistus on sienijuuriverkoston välittämä prosessi, joskaan sen
mekanismia ei tunneta tarkasti. Douglaskuusten kohdalla on havaittu, että
taimet menestyvät paremmin silloin kun ne pääsevät vanhempien douglaskuusten
sienijuuriverkostoon. Verkoston vanhat ”äitipuut” hoivaavat nuoria taimia
ravinteilla. Lisäksi taimet saavat kumppaneikseen monipuolisemman
sieniyhteisön. Puut suosivat sukulaisia ja omaa lajia: vieraan lajin keskelle
istutetut taimet eivät menesty yhtä hyvin.[20] Puuyhteisöt
tukevat taimien ohella myös huonosti voivia yksilöitä jakamalla niille
ravinteita. Joskus jopa kannot tai kaulatut puut voivat pysytellä hengissä
naapuriavun turvin.[21]
Viljelyn ja istutuksen
ongelmia
Puiden välistä sosiaalisuutta ja tovereitten ruokkimista esiintyy
yleensä vain luonnontilaisissa metsissä. Valtaosa metsänistutuksiin
tarvittavista taimista tuotetaan taimitarhoilla, joissa taimen juuria ja
latvuksia leikataan käsiteltävyyden edistämiseksi. Herkät juurenkärkensä
menettänyt puu ei kykene ottamaan normaalisti vettä ja ravinteita tai
muodostamaan verkostoja ja juurtumaan syvälle. Erityisen kovaa istutuspuiden
elämä on puistoissa ja kaupunkiolosuhteissa, joissa yhtenä ongelmana on se,
että niiden juuret eivät pääse levittäytymään asfaltin alla kovaksi tiivistetyn
maan läpi.[22]
Jos
taimitarhalla käytetään paljon lannoitteita ja torjunta-aineita, häädetään
kasvatusalustasta taudinaiheuttajien ohella myös sienijuurisienet.
Sienijuurisiirrostuksella on mahdollista lisätä taimen juuristoon sieniä ja
parantaa täten niiden kykyä sopeutua istutusympäristöön. Myös Suomessa
tietoisuus sienijuuren hyödyistä on kasvanut viime vuosina. Erityisesti kuusi
on herkkä istutuksen jälkeiselle stressille, ja sen istutuksissa on toisinaan
koettu vaikeuksia. Sienijuurelliset taimet kestävät paremmin siirtoistutukset
ja pysyvät terveempinä.[23]
Pelloilla
viljeltävät kasvit eivät kykene verkostoitumaan ja viestimään samoin kuin
luonnossa kasvavat kasvit. Jalostus on heikentänyt kasvien kommunikaatiokykyä.[24] Lisäksi
maatalouden käytännöt häiritsevät ja tuhoavat sienijuuriverkostoja, vähentävät
fosforin ottoa maaperästä ja karsivat sienten monimuotoisuutta.[25]
Sienijuuriverkostossa kulkevat viestit auttavat kasveja puolustautumaan.
Esimerkiksi härkäpavut vastaavat kirvojen hyökkäykseen tuottamalla kemiallisia
signaaleja, joilla ne viestivät tilanteesta lajikumppaneilleen. Viestin
vastaanottaneet härkäpavut ryhtyvät tuottamaan kirvoja karkottavia kemikaaleja
ja kirvojen vihollisia houkuttelevia aineita.[26] Jos
kasvit eivät pysty puolustautumaan tällä tavalla luonnollisin keinoin,
tarvitaan torjunta-aineita.
Kemiallisten
lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on johtanut lukuisiin ongelmiin kuten
maaperän laadun ja biodiversiteetin heikkenemiseen, pinta- ja pohjavesien
pilaantumiseen sekä ekosysteemin toiminnan häiriintymiseen. Kemikaalien käytön
ennustetaan edelleen kasvavan tulevaisuudessa väestönkasvun lisätessä
ruoantuotannon tarvetta. Sienijuuren käyttö biologisena lannoitteena voisi
potentiaalisesti parantaa ekosysteemin toimintaa ja maanviljelyksen
tuottavuutta ekosysteemien ja ympäristön tasapainoa häiritsemättä.[27]
Ovatko juuret kasvin
aivot?
Charles Darwin havaitsi poikansa Francis Darwinin kanssa
tekemissään tutkimuksissa kasvin juurten herkkyyden eri ärsykkeille. Darwinien
mukaan on tuskin liioittelua sanoa, että juuren kärki toimii kuten
yksinkertaisen eläimen aivot, jotka sijaitsevat eläimen etuosassa,
vastaanottavat aistimuksia aistinelimiltä ja ohjaavat liikkeitä. He huomasivat,
että juuren kärki kykenee erottamaan eri ärsykkeet toisistaan ja vastaamaan
niihin selviytymisen kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Darwinit
kuitenkin muistuttavat, ettei kasveilla tietenkään ole hermoja tai
keskushermostoa kuten eläimillä.[28]
Juuria on
verrattu aivoihin jo kauan ennen modernin luonnontieteen syntyä. Platon vertasi
päätämme juureen ja sanoi, että ihminen on ikäänkuin nurinpäin käännetty kasvi.
Aristoteles puolestaan totesi, että jos elimet eritellään niiden tehtävien
mukaan, niin kasvin juuret vastaavat eläimen päätä.[29] Toisaalta
Aristoteleen mielestä kasvit eivät juuri eronneet elottomista esineistä, ja
tämä on säilynyt vallitsevana asenteena näihin päiviin saakka.[30]
Aivovertaus on
noussut viime vuosina pinnalle tiedemaailmassa. Eräät kasvitieteilijät puhuvat
jopa kasvien ”neurobiologiasta”. Provosoivasti nimetyn alan pioneereja ovat
muun muassa František Baluška ja Stefano Mancuso, joista jälkimmäisen
kirjoittamia kirjoja on ilmestynyt myös suomeksi.
Aivoissa
neuronien välinen viestintä perustuu sähköisiin tai kemiallisiin signaaleihin,
jotka kulkevat lähettäjäneuronista vastaanottajaneuroniin. Kemikaalit voivat
levitä myös alueellisesti riippumatta siitä, onko neuronien välillä kytkentöjä
vai ei. Myös kasveissa kulkee sekä kemiallisia että sähköisiä signaaleja, ja
näiden lisäksi vielä hydraulisia signaaleja. Erityisen vilkasta sähköinen ja
kemiallinen toiminta on juuren kärjissä. ”Neurobiologien” mukaan kasvin
”aivoyksiköt” sijaitsevat juurten kärjissä ja ”hermostoa” vastaa johtosolukon
muodostama nila ja johtojänteet, joita pitkin sähköiset signaalit kulkevat.
Tietojenkäsittelykeskuksina toimivat juuren kärjet ovat verkottuneet
toisten juuren kärkien kanssa. Lyhyillä matkoilla sähköiset signaalit kulkevat
solusta toiseen soluseinän aukkojen eli plasmodesmien kautta ja pitkillä
matkoilla johtojänteitten kautta.[31] Kasvien
on havaittu reagoivan erilaisilla sähköisillä signaaleilla tuleen,
tuhohyönteisiin ja jääveteen.[32]
Kasvin juuria aivoihin
vertaavat tutkijat pitävät kasvihormoni auksiinia kasvin välittäjäaineena.
Auksiinin virta suuntautuu kohti juuren kärkeä, jossa sitä varastoidaan,
hajotetaan ja suunnataan edelleen muualle. Auksiini liikkuu kemiallisten
synapsien kautta paljolti samaan tapaan kuin välittäjäaineet liikkuvat eläimen
neuroneissa.[33]
Kasveilta on
löydetty lukuisia proteiineja ja molekyylejä, joilla on rooli eläimen
kognitiossa. Kasveilla on esimerkiksi glutamaattireseptorit. Glutamaatilla on
aivoissa monia, erityisesti muistiin ja oppimiseen liittyviä tehtäviä, ja glutamaattireseptorien
aktiivisuutta muuntavat lääkkeet vaikuttavat myös kasveihin. On kuitenkin
epäselvää, että täyttävätkö samat molekyylit samoja tehtäviä kasveilla ja
eläimillä, eikä glutamaattireseptorien roolia vielä täysin ymmärretä.[34]
Kukaan ei
tiedeyhteisössä kiistä sitä, etteivätkö kasvit havaitsisi, prosessoisi ja
lähettäisi kemiallisia signaaleja. Kriitikoiden mielestä aivovertauksen tekijät
menevät kuitenkin liian pitkälle. Kasvin älykkäät reaktiot eivät ole
välttämättä osoitus älystä, vaan kyse voi olla yksinkertaisesti evoluution
kulussa kehittyneistä ja huippuunsa hioutuneista reflekseistä.[35] Toisaalta
aivojen ja hermoston puute ei vielä aukottomasti todista älykkyyden ja
tietoisuuden puuttumisen puolesta. Ei kasvilla ole erikoistuneita
aistinelimiäkään, mutta tästä huolimatta sillä on monia aisteja. Oli miten oli,
kasvit ovat joka tapauksessa aktiivisia toimijoita, ja niiden vuorovaikutus
ympäristönsä kanssa on paljon monimutkaisempaa kuin on totuttu ajattelemaan.
Lähdeviitteet:
[1] Trewavas 2006, 2-4; Mancuso
2018, 155
[2] Coccia 2019, s.l.
[3] Mancuso 2018, 47-48, 156
[4] Mancuso & Viola 2017,
61-62
[5] Yokawa & Baluška 2018
[6] Yokawa & Baluška 2018
[7] Trewavas 2006, 9
[8] McCormack et al. 2006, 252
[9] Baluška et al. 2006, 28; Yokawa &
Baluška 2018
[10] Yokawa & Baluška 2018
[11] Mancuso & Viola 2017,
69-70, 90
[12] Moreno et al. 2017
[13] Simard 2018, 192
[14] Helander & Saikkonen 2013, 181,
187
[15] Heinonsalo & Lehto 2013, 190;
Wohlleben 2016, 69-70
[16] Srivastava et al. 2017, 370
[17] Heinonsalo & Lehto 2013, 196,
199, 200, 202
[18] Mancuso & Viola 2017,
110-111
[19] Perry et al. 2006, 403-404
[20] Simard 2018, 193, 203-204
[21] Wohlleben 2016, 21-24, 37
[22] Wohlleben 2016, 24, 182-186
[23] Heinonsalo & Lehto 2013, 196,
199
[24] Wohlleben 2016, 30
[25] Srivastava et al. 2017, 372
[26] Simard 2018, 204
[27] Srivastava et al. 2017, 355-356,
374
[28] Barlow 2006, 37-38
[29] Coccia 2019, s.l.
[30] Mancuso & Viola 2017
[31] Mancuso & Viola 2017,
100-158-159; Baluška et al. 2006, 28
[32] Laborjournal 10/2015
[33] Barlow 2006, 41-44
[34] Chamovitz 2012, s.l.
[35] Laborjournal 10/2015
Lähteet:
Baluška, František – Hlavacka, Andrej – Mancuso,
Stefano – Barlow, Peter W.: Neurobiological
View of Plants and Their Body Plan. Teoksessa Communication in Plants – Neuronal Aspects of Plant Life, toim. František
Baluška, Stefano Mancuso, Dieter Volkmann. Springer, 2006
Barlow, Peter W.: Charles
Darwin and the Plant Root Apex: Closing a Gap in Living Systems Theory as
Applied to Plants. Teoksessa Communication
in Plants – Neuronal Aspects of Plant Life, toim. František Baluška,
Stefano Mancuso, Dieter Volkmann. Springer, 2006
Chamovitz, Daniel: What
a Plant Knows – A Field Guide to the Senses. Scientific American / Farrar,
Straus and Giroux, 2012 (e-kirja)
Coccia, Emanuele: The
Life of Plants – A Metaphysics of Mixture. Polity Press, 2019 (e-kirja)
Heinonsalo, Jussi & Lehto, Tarja: 6.2 Sienijuuret. Teoksessa Sienten biologia, toim. Sari Timonen
& Jari Valkonen. Helsinki: Gaudeamus, 2013
Helander, Marjo & Saikkonen, Kari: 6.1 Kasvien epifyyttiset ja endofyyttiset
sienet. Teoksessa Sienten biologia,
toim. Sari Timonen & Jari Valkonen. Helsinki: Gaudeamus, 2013
Laborjournal 10/2015: Dumm
wie bohnenstroh?
Mancuso, Stefano: Kasvien
vallankumous: Ovatko kasvit jo keksineet tulevaisuuden? Helsinki: Aula
& Co, 2018
Mancuso, Stefano & Viola, Alessandra: Loistavat kasvit – Mitä tiedämme kasveista
ja niiden älykkyydestä? Helsinki:
Aula & Co, 2017
McCormack, Elizabeth - Velasquez, Luis – Delk, Nikkí
A. – Braam, Janet: Touch-Responsive
Behaviors and Gene Expression in Plants. Teoksessa Communication in Plants – Neuronal Aspects of Plant Life, toim.
František Baluška, Stefano Mancuso, Dieter Volkmann. Springer, 2006
Moreno, Ana Rodrigo – Bazihizina, Nadia – Azzarello,
Elisa – Masi, Elisa – Tran, Daniel – Bouteau, François – Baluška, František,
Mancuso, Stefano: Root phonotropism:
early signalling events following sound perception in Arabidopsis roots. Plant
Science vol. 264, November 2017
Perry, Laura G. - Weir, Tiffany L. - Prithiviraj,
Balakrishnan – Paschke, Mark W. – Vivanco, Jorge M.: Root Exudation and Rhizosphere Biology: Multiple Functions of a Plant
Secondary Metabolite. Teoksessa Communication
in Plants – Neuronal Aspects of Plant Life, toim. František Baluška,
Stefano Mancuso, Dieter Volkmann. Springer, 2006
Simard, Suzanne W.: Mycorrhizal Networks Facilitate Tree Communication, Learning, and
Memory. Teoksessa Memory and Learning
in Plants, toim. František Baluška, Monica Gagliano, Guenther Witzany.
Springer, 2018
Srivastava, Priyanka – Saxena, Bhawna – Giri,
Bhoopander: Arbuscular Mycorrhizal Fungi:
Green Approach/Technology for Sustainable Agriculture and Environment.
Teoksessa Mycorrhiza – Nutrient Uptake,
Biocontrol, Ecorestoration, toim. Ajit Varma, Ram Prasad, Narendra Tuteja.
Springer, 2017
Trewavas, Anthony: The
Green Plant as an Intelligent Organism. Teoksessa Communication in Plants – Neuronal Aspects of Plant Life, toim. František Baluška, Stefano Mancuso, Dieter Volkmann.
Springer, 2006
Wohlleben, Peter: Puiden
salattu elämä – Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Helsinki: Gummerus, 2016
Yokawa, Ken & Baluška, František: Sense of space: Tactile sense for
exploratory behavior of roots. Communicative & Integrative Biology
2/2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti