Uutisten tuottaminen

Seuraava teksti on pieni pätkä ammoin julkaistusta gradustani. Pätkä on teoriaosuuden ja empiirisen tutkimusosion välisestä osiosta, joka tarkastelee tiedotusvälineiden toimintaa kirjallisuuteen tukeutuen. Irtileikattu pätkä käsittelee uutisten tuottamista. Julkaisen tekstin, koska mielestäni uutismediaa seuraavien ihmisten olisi hyvä pohtia näitä teemoja.

Mediadiskurssi on tärkeä tutkimuksen kohde, koska media on kielen dominoiva esittäjä yhteiskunnassa. (Bell 1991, 1) Kun informaatiota tarjotaan uutisten ja reportoinnin muodossa, ihmiset uskovat että se on merkityksellistä ja totta. (Luhmann 2000, 26) Uutiset, kuten tietysti kaikki muutkin representationaaliset diskurssit, kuitenkin tuotetaan tietystä näkökulmasta. Kaikki mitä sanotaan, sanotaan jostakin ideologisesta positiosta käsin. (Fowler 1991, 10)

Uutiset ovat narratiiveja, ne redusoivat monimutkaisen sarjan tapahtumia, joitten suhde on epäselvä, tarinoiksi, luoden narratiivisen järjestyksen niihin. (Fairclough 2003, 84) Uutiset itse eivät ole tapahtumia, vaan monimutkainen äänten sekoitus (Hartley & Montgomery 1985, 256) Uutistarinoitten tuottamisessa tapahtumat valitaan, järjestetään ja asetetaan suhteeseen toistensa kanssa. Tapahtumat myös järkeistetään ja selitetään tekemällä suhteeseen vetäminen tietystä näkökulmasta. (Fairclough 2003, 85) Kun uutisessa imitoidaan narratiivista mallia, jossa temaattinen realisaatio vastaa tapahtumien lineaarisuutta, (joka tarkoittaa sitä, että syistä, ehdoista ja olosuhteista siirrytään itse tapahtumiin, joista puolestaan siirrytään seurauksiin)  ei relevanssi enää ole kriteerinä, vaan periaate on tuolloin esimerkiksi esteettinen tai dramatisoiva. (van Dijk 1985, 83) Reportterit ovat aikamme ammattilaisia tarinankertojia. Uutistuotannon työntekijät eivät kirjoita artikkeleita, vaan tarinoita, joissa on rakenne, järjestys, näkökulma ja arvot. (Bell 1991, 147)

Uutiset muodostavat teollisuudenalan, jolla on omat intressinsä. Uutisdiskurssi ei tarkkaile neutraalisti sosiaalista todellisuutta ja empiirisiä faktoja, vaan puuttuu todellisuuden sosiaaliseen rakentumiseen. (Fowler 1991, 2) Kieli ei ole neutraali, vaan konstruktiivinen välittäjä. Sanomalehtien sisältö ei koostu faktoista, vaan ideoista. (Fowler 1991, 1) Vaikka uutisten tekeminen onkin vahvasti tulkinnallinen ja konstruktiivinen prosessi, eikä pelkästään ”faktojen” raportointia, niin ei se vielä tarkoita, että uutisnarratiivit olisivat sama asia kuin fiktionarratiivit. Uutisten luomisessa faktat asettavat tiettyjä rajoituksia, joita fiktiossa ei ole. Faktoja voidaan tosin säätää institutionaaliseen tarkoitukseen. Uutisnarratiiveilla on viittaava intentio, mikä tekee niistä avoimia kysymyksille tarinan ja tosien tapahtumien välisestä suhteesta. (Fairclough 2003, 85; Gerbner 1985, 18-19)

Valtava määrä erilaisia maailman tapahtumia supistetaan uutisten usein jäykkiin formaatteihin. Tiedotusvälineiden tarjonnalla on rutiininomainen ja kaavamainen luonne. (Fairclough 1997, 113) Kuten Niklas Luhmann sanoo: ”jos se on yllätyksen, jonkin uuden, kiinnostavan ja uutisarvoisen idea, jonka liitämme uutisiin, niin vaikuttaisi paljon järkevämmältä olla raportoimatta sitä samassa formaatissa joka päivä, vaan sen sijaan odottaa jotain tapahtuvan ja sitten julkaista se.” (käännös A.Y.) (Luhmann 2000, 25) Päivälehdet antavat merkittävän sijan tavanomaiselle tavallisuudesta poikkeamiselle, kuten tulipaloille, murhille ja pikku-uutisille. Tavallisuudesta poikkeava tarkoittaa myös erityisesti sitä mikä ei ole tavanomaista suhteessa muihin lehtiin. Kilpailijat, asiakkaat, auktoriteetit ja yleisö luovat paineita lehdentekijöille. Paineet pakottavat metsästämään jymyuutista. Lehdet ovat valmiita mihin tahansa ollakseen ensimmäisinä näyttämässä jotakin ja ollakseen kilpailijoitaan edellä. Lopulta lehdet päätyvät tekemään samaa, koska ne kopioivat toisiaan kilpailussa, jossa pyritään uutuuteen ja erilaisuuteen. Erikoisuuden tavoittelu johtaakin yhdenmukaistumiseen. (Bourdieu 1999, 32; Hamelink 1985, 144) Journalistiset tuotteet ovat paljon yhtenäisempiä kuin yleisesti luullaan, kaikkein selvimmät erot (kuten puoluevärin tunnustaminen) piilottavat samankaltaisuuksia, jotka liittyvät tiettyihin pakkoihin, joiden merkittävin taustavaikuttaja on kilpailun logiikka. Osittain yhtenäisyys johtuu myös tuotannon kollektiivisuudesta. (Bourdieu 1999, 35)

Suuri osa uutisista on raportoitua puhetta – uutiset muodostuvat enemmän puheesta kuin teoista. Ilmoituksia, mielipiteitä, reaktioita, lupauksia, kritiikkiä ja vetoomuksia voidaan levittää uutisina. Ilman massamediaa huomattavaa osaa näistä tapahtumista ei olisi. (Bell 1991, 53; Luhmann 2000, 33-34) Sanan ja teon fuusio, eli puheteko (tekeminen sanomalla), on ihanteellinen uutisraportoinnille. Ainoa fakta siinä on se, että joku sanoi jotakin. Muita faktoja ei tarvitse todentaa. (Bell 1991, 207) Suorien lainausten käyttäminen on kätevää, koska ne ovat kiistattomia ja kumoamattomia faktoja ja auttavat etäännyttämisessä eli etäännyttävät reportterin ja lehden sen kannattamisesta mitä lähde sanoi. Epäsuoran puheen käyttäminen on kuitenkin suoria lainauksia yleisempää, koska se antaa reportterille kontrollin jutun kohdentamisessa ja mahdollistaa osien yhdistelemisen sillä tavalla, että uutisesta saadaan koherentimpi. (Bell 1991, 207-209)

Mediadiskurssin ideologisia vaikutuksia käsittelevissä tutkimuksissa on esitetty, että tiedotusvälineet ovat kytköksissä hallitseviin yhteiskuntaluokkiin ja –ryhmiin. Tällaista liitosta ei kuitenkaan tulisi olettaa ennalta, vaan pitäisi mieluummin tarkastella tapauskohtaisesti erikseen sitä, että onko liitos olemassa ja miten se mahdollisesti ilmenee. Joskus tiedotusvälineet voivat näyttää pelkiltä vallan välineiltä ja hallinnoinnin apparaateilta, mutta kokonaisuudessaan median suhde valtaan on monitahoinen ja muuntuvainen. Toisinaan median ja valtion tai pääoman välillä voi havaita jopa selkeän konfliktin. (Fairclough 1997, 64)

Sanomalehden julkaiseminen on teollisuudenala ja liiketoimintaa. Suurimman osan lehdistä omistavat ihmiset ja yritykset, jotka myyvät paljon muutakin kuin lehteä. On odotettavissa, että lehdistön aktiviteetit ja tuotanto on osittain determinoitu näkökohdin, jotka ovat tähän faktaan suhteessa. Näitä näkökohtia ovat voiton tekemisen tärkeys, alan taloudellinen organisaatio, ulkoiset suhteet toisiin aloihin, rahoitusinstituutioihin ja virallisiin laitoksiin, konventionaaliset journalistiset käytännöt, tuotantoaikataulut ja suhteet työvoimaan. (Fowler 1991, 20, 121) Lehdessä korkein kontrolli ei ole uutisammattilaisilla, vaan omistajilla, joiden intresseinä ovat tehokkuus ja voitot. Omistajat asettavat toimitukselliset menettelytavat, jotka vaikuttavat uutiskieleen. (Bell 1991, 38, 40) Pelkällä omistajalla ei voida selittää tapahtumia tiedotusvälineissä, mutta on se silti otettava huomioon. (Bourdieu 1999, 58) Izvestijan omistaja Juri Kovaltšuk lukeutuu Vladimir Putinin kaveripiiriin. Tämän tosiseikan vaikutuksia lehden linjaan ei pidä olettaa ennakolta, eikä niitä voi millään tavalla todistaakaan tämän tutkielman puitteissa, mutta omistajuuskysymys on silti hyödyllistä pitää mielessä analyysiä tehdessä.

Toimittajien keskeinen asema yhteiskunnassa johtuu siitä, että he hallitsevat tiedon tuottamisen ja sen laajamittaisen levittämisen tosiasiallista monopolia. Kyseisten välineiden kautta he hallitsevat julkiseen tilaan eli laajaan levitykseen pääsyä. Toimittajien hallitsemat välineet tekevät mahdolliseksi julkisen itseilmaisun ja olemassaolon julkisuudessa. (Bourdieu 1999, 67) Viestintäjulkisuuden piiriin suuntautuu valtava aineistovirta. Vain osa aineistosta pääsee läpi. Läpipäästäminen on tiedotusvälineen vastaus ulkopuolelta tuleviin impulsseihin. Toinen osa vastausta muodostuu siitä, että tiedotusväline kommentoi läpi päästämiään tapahtumia ja aiheita monilla tavoilla. (Pietilä & Sondermann 1994, 51) Toimittajilla on valtaa tyrkyttää koko yhteiskunnalle omat näkökulmansa ja aiheensa. Ei ole olemassa diskurssia, jonka julkiseen keskusteluun päästäkseen ei olisi alistuttava journalistiseen valintakokeeseen. Kyse on sensuurista, jota toimittajat tietämättäänkin harjoittavat nostaessaan esiin vain itseään kiinnostavan. (Bourdieu 1999, 68-69) Omien ”silmälasiensa” kautta toimittajat näkevät tiettyjä asioita ja toisia taas eivät. He myös näkevät asiat tietyllä tavalla. Toimittajien valintaa ohjaava periaate on kohua herättävän ja näyttävän etsiminen. Heitä ajaa eteenpäin paitsi heidän työhönsä, maailmankuvaansa, koulutukseensa ja valmiuksiinsa liittyvät sisäsyntyiset taipumukset, niin myös ammatin logiikka. Toimittajat ovat kiinnostuneita poikkeuksellisesta, siitä mikä poikkeaa heidän näkökulmastaan. Kuitenkin se mikä on heille erikoista voi olla toisille arkipäiväistä ja päinvastoin. (Bourdieu 1999, 30-31) Toimittajilla on paljon yhteisiä piirteitä koskien paitsi asemaa, niin myös syntyperää ja koulutusta. He lukevat toisiaan, tapaavat toisiaan ja kohtaavat toisiaan keskusteluissa. Näillä seikoilla on sekä mentaalista sulkeumaa lisääviä että sensuroivia vaikutuksia. (Bourdieu 1999, 38)

Toimittajat ovat ammattilaisia, joiden tehtävänä on tuottaa uutiskieltä. Kuitenkin vain hyvin harvat jutut koostuvat toimittajan uusista muotoiluista. Toimittajat nojautuvat paljon suullisiin ja kirjallisiin lähteisiin ja lainaavat niitä. Toimittaja on yhtä lailla kokoaja kuin luoja ja suuri määrä uutisista koostuu aikaisemmista teksteistä, jotka muotoillaan uusiksi. (Bell 1991, 41) Suurin osa uutistuotannosta on tekstin prosessointia. Uutisista suurin osa ei perustu toimittajien henkilökohtaisiin muotoiluihin, vaan ne ovat tuloksia erimuotoisten diskurssien tekstuaalisista muutoksista, joista esimerkkeinä reportit, haastattelut, dokumentit ja lehdistökonferenssit. (van Dijk 1985, 6) Toimittaja kerää hajanaisia informaatiosäikeitä ja kutoo ne yhdeksi tekstiksi. (Bell 1991, 42) Tekstien tuottaminen on kollektiivinen prosessi, johon osallistuu toimittajien ja tuottajien lisäksi moninaista toimituksellista ja teknistä henkilökuntaa. (Fairclough 1997, 68) Teksti voi kiertää toimituksessa esimerkiksi tätä kaavaa noudattaen: 1) päätoimittaja, 2) reportteri, 3) päätoimittaja, 4) toimitussihteeri, 5) toimittaja, 6) toimitussihteeri. (Bell 1991, 35)

Pätkässä käytetyt lähteet: 

Bell, Allan: The language of news media. Oxford : Blackwell, 1991.

Bourdieu, Pierre: Televisiosta. Helsingissä : Otava, 1999

Fairclough, Norman: Analyzing Discourse: textual analysis for social research. London : Routledge, 2003

Fairclough, Norman: Miten media puhuu. Tampere : Vastapaino, 1997

Fowler, Roger: Language in the news: discourse and ideology in the press. London: Routledge, 1991

Gerbner, George: Mass media discourse: message system analysis as a component of cultural indicators. Teoksessa Van Dijk, Teun (toim.): Discourse and Communication: new approaches to the analysis of mass media discourse and communication. New York : Walter de Gruyter, 1985.

Hamelink, Cees J: International communication. Teoksessa Van Dijk, Teun (toim.): Discourse and Communication: new approaches to the analysis of mass media discourse and communication. New York : Walter de Gruyter, 1985.

Hartle, John & Montgomery, Martin: Representations and relations: ideology and power in press and Television news. Teoksessa Van Dijk, Teun (toim.): Discourse and Communication: new approaches to the analysis of mass media discourse and communication. New York : Walter de Gruyter, 1985.

Luhmann, Niklas: The reality of the mass media. Cambridge : Polity Press, 2000

Pietilä, Kauko & Sondermann, Klaus: Sanomalehden yhteiskunta. Tampere : Vastapaino, 1994

Van Dijk, Teun: Introduction: Discourse Analysis in (Mass) Communication Research. Teoksessa Van Dijk, Teun (toim.): Discourse and Communication: new approaches to the analysis of mass media discourse and communication. New York : Walter de Gruyter, 1985.

Van Dijk, Teun: Structures of News in the Press. Teoksessa Van Dijk, Teun (toim.): Discourse and Communication: new approaches to the analysis of mass media discourse and communication. New York : Walter de Gruyter, 1985.